Liikkeiden tila

3 toukokuun, 2009 at 10:07 am (Uncategorized)

Kansainvälisen opiskelijaliikkeen sivuille on koottu koko toimintaviikon tapahtumista kuvasto. Tähän mennessä sivuille on raportoitu kuvia ja toimintaa 46 kaupungista, 15 maasta. Käy katsomassa!

Uudessa Vihreässä langassa on Murrostorstaista ja uudesta suomalaisesta yhteiskunnallisesta liikkeestä selkeä reportaasi.

Talouskriisi antaa vasemmistolle pitkästä aikaa mahdollisuuden haastaa kapitalistisen markkinatalouden hegemonian, ja osoittaa, että talousjärjestelmät perustuvat aina poliittisiin päätöksiin.

Vasemmiston ja uuden liikkeen aktiivit etsivät vaihtoehtoa kapitalistiselle yhteiskuntajärjestykselle, mutta vaihtoehto ei ole vielä kiteytynyt, eikä sillä ole edes nimeä.

Vasemmiston pitää ensin luoda uusi talous- ja yhteiskuntapoliittinen kieli sekä kantava kokonaisyhteiskunnallinen näkemys, joka ei peräänkuuluta paluuta kylmän sodan aikaiseen sosialismiin tai pohjoismaiseen 1980-lukulaiseen sosialidemokratiaan vaan johonkin aivan uuteen.

Pahin visio on, että kriisistä nousee vain viherpesty kapitalismi.

Kiinnostava on myös kommentti vihreiden linjasta: ”Nyt vihreät istuvat porvarihallituksessa ja kallistuvat oikealle samaan aikaan, kun kaduilla syntyvä liike suuntaa vasemmalle. Erkaantuminen näyttää väistämättömältä.”

YY:n kuulumisia

Yhteinen Yliopisto jatkaa toimintaansa, vaikka kevään näkyvimmät aktiot alkavat olla kenties ohi. Odotamme kuitenkin tänä keväänä edelleen JYY:n aktivoitumista mielenilmauksen ja lakon merkeissä, ja keskitymme sen ohella tulevaisuuteen.

Viime aikoina yliopistolaisten liikkeen piiristä, ja yliopistolaisten suusta, on alkanut yhä vahvemmin ja selkeämmin kuulua uhkaavia äänenpainoja yliopistolaista ja yliopiston tulevaisuudesta. Työtaistelujen on luvattu ja uhattu alkavan. Ei ainoastaan siksi, että virkojen muuttuminen palkkatyösuhteiksi mahdollistaa sen, vaan myös siksi, että yliopistolain muutokset konkretisoituvat vasta vähitellen.

Toisin sanoen, älä anna kesän hämätä, sillä syksyllä kaikki ei jatku kuten aina ennenkin. YY:n sähköpostilistalle voi edelleen liittyä ja osallistua keskusteluun ja toimintaan.

yy-keskustelulista@googlegroups.com

Ja lopuksi vielä tärkeä ohjeistus opiskelijalle kesätuista.

kestolinkki Jätä kommentti