Kuulumisia tiistailta ja keskiviikolta

huhtikuu 22, 2009 at 2:55 pm (Uncategorized)

Tiistai: money money money must be funny, in the rich mans world

Kuvia naistutkimuksen demosta on nähtävillä Nasta Ry:n blogissa.  Naistutkimusta puolustavia naamoja ilmestyi 165 kappaletta! Myös Helsingissä opiskelijat antoivat peukun Jyväskylän naistutkimuksen puolesta.

Peukutamme Helsingin peukuttajille!

Tuulinen tilanne kuitenkin jatkuu. Pieni uutiskatsaus tekee aina terää, ja jakakaamme yhdessä tämä Ylen 17.4. tarjoama uutinen. Jyväskylän yliopiston rahoitustilanne on kohtuullisen absurdi:

Jyväskylän yliopisto tavoittelee kymmentä miljoonaa. Suhdanne on haastava. – Kasassa on 700 000 euroa, sanoo Jyväskylän yliopiston varainhankintapäällikkö Ritva Nirkkonen. Nirkkonen on palkattu varta vasten tehtävään. Lokakuussa Jyväskylän yliopisto järjestää upean varainhankintagaalan. Ohjelmassa on tieteellistä puhetta ja taiteellista ohjelmaa. Kahden hengen gaalapiletti maksaa 500 euroa.

Valtio tukee yliopistoa vasta ensimmäisestä miljoonasta, joten odotamme innolla tulevia rahoittajia. 700 000 euroa on siis kasassa, 9 miljoonaa ja rapiat puuttuu. Onneksi tuo gaalailta järjestyy sentään.

Johtosääntö ja yliopiston demokratiavaje?

Tiistaina mielenosoituksen lisäksi JYY järjesti johtosääntökokoontumisen. JYY toteuttaa aivan lähiaikoina korpin kautta yliopistolaisille adressin kolmikannan ja laitosneuvostojen säilyttämisen puolesta. Kun adressi on valmis, mainostamme sitä myös täällä.

Jyväskylän johtosäännön suunnittelu on tapahtunut tarpeeksi salakavalasti – kaikkien silmien alla mutta vailla vastarintaa ja todellista keskustelua. Johtosäännön luonnoksiin tehtyjä esityksiä ei ole otettu huomioon ja näyttääkin siltä, että hallintojohtajan tuunailema luonnos menee sellaisenaan läpi. Näin tyylikkäästi niin sanottu ”yliopistoyhteisö” nöyrästi antaa päätösvallan yliopistostamme hallinnolle.

Aikanaan, vanhoina huonoina aikoina ylioppilasliike vaati yliopistoihin ääni per ihminen -periaatetta. Vuonna 2009 anelemme hallintojohtajalta ja rehtorilta, jos he eivät ottaisi pois tasaedustusta hallituksesta. Times, they are a changing.

Joka tapauksessa, pysy kuulolla ja hermolla ja mieluusti vielä hetken järjissäsi, johtosäännöstä on lisää tiedossa.  Adressin jälkeen keinot kovenevat, tulossa JYYltä ulosmarssi ja mielenosoitus.

Keskiviikko:

Keskiviikon kansainvälisten opiskelijoiden kanssa järjestetty keskustelutilaisuus osoittautui harvinaisen informatiiviseksi, onnistuneeksi ja mukavaksi tapahtumaksi. Valitettavasti paikalle ei saapunut järin montaa ihmistä, mutta toisaalta juuri sopivasti, jotta pystyimme pitämään keskustelun intiiminä ja keskustelevana, kyselemään ja pohtimaan rauhassa. Keskusteltavaa riitti.

Kuulimme Saksasta Bonnin yliopistosta, Taiwanista ja Hong Kongista – katsaus paljasti kiinnostavia asioita yliopistojen ja eri ammattiliittojen yhteyksistä (tai yhteydettömyyksistä), opiskelijoiden työvoima-asemasta ja osa-aikaisen halpatyön merkityksestä (jota harjoitettiin kaikkialla paljon), yliopistojen eriarvoisuudesta, koulutuksen kaupallisuudesta, työmarkkinatilanteesta…

Suomen tilanteen kohdalla kansainväliset opiskelijat olivat huomattavan järkyttyneitä siitä, miten valtavia ja vakavia suomalaisten opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat.  Suomalaisen yhteiskunnan ja koulutuksen rankkoja odotus- ja suorituspaineita ja toisaalta epävarmuutta pärjäämisestä tulevaisuudessa tai opiskelujen aikanakaan seuraa eläköitymiset alle kolmekymppisinä, vakava masennus, burn-out, syömishäiriöt, juomishäiriöt. You name it, we’ve got it!

Bonnin yliopiston tilanne kuulosti harvinaisen identtiseltä suomalaisen yliopistouudistuksen kanssa, ja vaikka monia eroja tietenkin myös on, niin eurooppalainen korkeakoulutuksen yhdentyminen näyttäytyy hyvin konkreettisina yhtäläisyyksinä aina sanastosta lähtien. Kamppailut joita Suomessa käymme nyt, on Saksassa käyty jo vuonna 2006 oikeistokonservatiivisen hallituksen pistettyä kerralla yliopistot uusiksi Bolognan prosessin linjausten mukaisesti. ”Autonomia” yliopistoille, taloudellinen vapaus, profilointia, tehokkuutta.

Lukukausimaksut tulivat Saksassa aivan puun takaa. Tämä luonnollisesti kasvattaa sosio-ekonomisia eroja, kun korkeakoulutukseen pääsevät rikkaimpien perheiden lapset. Erityisesti juuri lukukausimaksuista syntyneet yliopistolaisten protestit eivät kuitenkaan onnistuneet kaatamaan lakia. Sen sijaan pienet laitokset kyllä kaatuilevat Saksassa, ja lukukausimaksujen loppusijoituspaikasta päättää rehtori, jolloin rahat menevät tuottaville ja yrityksiä kiinnostaville aloille, kuten biologiaan, teknologiaan, lääketieteeseen ja kemiaan. Kuulostaako tutulta?

Huomautettakoon, että oppositiohallitus on Saksassa lupaillut kaataa edellisen hallituksen yliopistolain. Näin tuskin tapahtuu, mutta huvin vuoksi voimme verrata, että ketkä Suomessa yliopistolakia ja yliopistouudistuksia ovat vieneet läpi? Vihje: pelkkä porvarihallitus ei ole kyseessä. Toinen, yleisempi huomio on se, että Saksassa yliopistolakia vastustaneet puolueet ovat sosiaalidemokraatit ja vihreät. Vieraamme kulmakarvat nousivat hienoisesti kun mainitsimme, että Suomessa Vihreä puolue, joka on erityiseesti koulutettujen nuorten suosima puolue, istuu tällä hetkellä hallituksessa, joka erityisellä ideologisella raivolla puskee uudistuksia läpi.

**

Näin jatkamme.

Tervetuloa huomenna keskustelemaan, myös näistäkin asioista, kampukselle C-rakennuksen tienooseen. Tarjolla on ilmaista hernekeittoa, jonka meille tarjoaa työttömien keittiö. Tarjolla myös simaa, musiikkia, laulua, ja upeita puheita!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: